Niin. Ajattelen sinua. Anteeksi, että satutin. Olen oikeasti tosi pahoillani kaikesta.. oletkohan lukenut kirjeeni? en saa sitä ikinä tietää, mutta toivon että lukisit.

Miten voisin koota itsenI? kyyneleet valuvat aina kun ajattelen sinua, meitä ja mitä meillä joskus oli. Nyt ei ole enää mitään.. on takki ihan tyhjä. en jaksa syödä,en ajatella muuta kun sinua.

No tämä matka tekee ihan hyvää varmasti. Viikkoon en ainakaan voi sinuun törmätä ja pääsen taas askeleen kohti itseni kokoamista. Kyyneleet virtaavat ja toisaalta vähän hymyilyttää.. joka metri olen kauempana sinusta ja joka hetki tuntuisi siltä, että vaikka minut vietäisiin maailman äärin niin juoksisin takaisin, että olisin lähempänä sinua. Ja taas joka hetki tuntuu, että voisin heittää tämän puhelimen tuosta ikkunasta ulos ja unohtaa kaiken.

Auto jatkaa vaan menoaan ja minä mietin sinua. Mutta toivon, että tulee joku päivä sellanen olo etten tarvitse sinua ja sinä et ollut se oikea, vaikka sisimmässäni tiedät että olit mutta minä itse mokasin kaiken. Mutta nyt menen metri metri kauemmaksi enkä tiedä edes tulenko takaisin ja se helpottaa minua.

Laitoin tänään asuntopaperit vetämään myös. Minun täytyy päästä siitä asunnosta pois.. se tuo liikaa muistoja meistä. Ennen se oli meidän koti. minulle se on enää muistojen loukku johon minut yksinään jätettiin kitumaan. Toivottavasti saan sen kämpän.