Matka oli todella mahtava ensinnäkin. Sain nauraa vatsalihakset kipeäksi ja tunsin pitkästä aikaa, että elämä jatkuu ehkä sittenkin. Ja tajusin, että miehet on ulkoavaruudesta.. en kaivannut ollenkaan herra X:ää... tai no ehkä huvipuistossa muistui mieleen viime kesä ja kuinka olisikaan helppoa olla rakastuneena siellä.

Tänään palasin kotiin ja näin yhtä ystävääni. Kaikki tuntui olevan hyvin kunnes menin porukoille ja naureskeltiin niitä näitä.. sitten isä pamauttaa uutisen, mitä olen pelännyt niin paljon.. Herra X:n paras ystävä ja sukulainen oli kuollut. Kuolinilmoitus oli lehdessä tänään.

Kyyneleet vaan virtaavat koko aika.. tuntuu kun ilmat olis lyöty pihalle. Olihan tämä odotettavasti, mutta että se vei hänet näin nopeasti.. tuo syöpä rumilus.. vihaan sitä sanaa.. se on sellainen mitä en toivo pahimmallekkaan vihamiehelle..

Kun tapasin herra X:n oli hän tämän ihmisen kanssa, He olivat, kun paita ja housut. Hyvää juttua lensi ja meillä kaikilla oli kivaa.. kunnes koko maailma kääntyi syksyllä ylösalaisin kun hänellä todettiin se. sen jälkeen ei mikään ollut entisensä eikä enää ikinä tule olemaan.. minä aina uskoin, että hän paranee siitä kunnes lääkärit totesi, että kaikki on tehty ja vuosi elämää jäljellä..

Ei sitä voi kuvitella jos itselle sanottais noin, tämä ihminen oli sen asian kanssa sujut.. tosin ei se sitä vuotta kestänyt.. puolessa vuodessa tuo vei hänet. Kun muistelen yhteisiä hetkiä hänen kanssaan minua naurattaa kaikki muistot. Ne olivat ihan parhaimpia.

Muistan kuinka pojat suunnitteli, kun menimme kihloihin niin polttareita Las Vegasiin. No eipä tullut polttareita eikä häntä ole enää olemassa.

Suru on kova ja tulee olemaan vielä pitkään. Ei nuoren ihmisen kuolemaa voi ikinä ymmärtää.. hän ei ehtinyt edes täyttää 24v. Koko elämä olisi ollut edessä, mutta se vaan ei jatkunut..

Tämmöset asiat aina pysäyttää, pysäyttää miettimään että kuka lähtee seuraavana. Ja että kuinka tyhmistä asioista tulee riideltyä. Ja kuinka monta kertaa tulee jätettyä pyytämättä anteeksi.

Laitoinkin osanotot Herra X:lle ja samalla myös että haudattais sotakirves jo.. tiedän etten saa tekojani anteeksi koskaan, mutta toivon että hän joskus pystyy puhumaan minulle.. toivon sitä todella.. nyt nukkumaan ja huomenna uuteen työpaikkaan.. en tiedä jaksanko tämän surun takia mihinkään.. aivot on tyhjät ja kyyneleet valuvat...

Vaikka tiesimme surun saapuvan, silti toivoimme elämän jatkuvan. Ei auttanut apu ihmisten, ei rakkaus, rukous läheisten. Saat nukkua luona enkelten.

Lepää rauhassa Ossi <3 ikävä on kova, mutta nyt sinulla ei ole enää kipuja <3

Niin. Ajattelen sinua. Anteeksi, että satutin. Olen oikeasti tosi pahoillani kaikesta.. oletkohan lukenut kirjeeni? en saa sitä ikinä tietää, mutta toivon että lukisit.

Miten voisin koota itsenI? kyyneleet valuvat aina kun ajattelen sinua, meitä ja mitä meillä joskus oli. Nyt ei ole enää mitään.. on takki ihan tyhjä. en jaksa syödä,en ajatella muuta kun sinua.

 

No tämä matka tekee ihan hyvää varmasti. Viikkoon en ainakaan voi sinuun törmätä ja pääsen taas askeleen kohti itseni kokoamista. Kyyneleet virtaavat ja toisaalta vähän hymyilyttää.. joka metri olen kauempana sinusta ja joka hetki tuntuisi siltä, että vaikka minut vietäisiin maailman äärin niin juoksisin takaisin, että olisin lähempänä sinua. Ja taas joka hetki tuntuu, että voisin heittää tämän puhelimen tuosta ikkunasta ulos ja unohtaa kaiken.

 

Auto jatkaa vaan menoaan ja minä mietin sinua. Mutta toivon, että tulee joku päivä sellanen olo etten tarvitse sinua ja sinä et ollut se oikea, vaikka sisimmässäni tiedät että olit mutta minä itse mokasin kaiken. Mutta nyt menen metri metri kauemmaksi enkä tiedä edes tulenko takaisin ja se helpottaa minua.

 

Laitoin tänään asuntopaperit vetämään myös. Minun täytyy päästä siitä asunnosta pois.. se tuo liikaa muistoja meistä. Ennen se oli meidän koti. minulle se on enää muistojen loukku johon minut yksinään jätettiin kitumaan. Toivottavasti saan sen kämpän.

Yöllisen riidan jälkeen
Aamu on hiljainen
Molemmat kyllä tietää sen
Arki voitti rakkauden

Hahmo jää ovenpieleen
Katsoo lastenhuoneeseen
Miettii hetken itsekseen
Jos hän lähtee, mitä jää?
Pieni lapsi yksin miettimään

Kiiltävää on pinta tää
Taakse kulissien kun emme nää
Niin kiiltävää, kun elämä ei halua näyttää himmeää

Hän kätki murheitansa
Teki niistä muurin
Eli vain omaa elämää vaikka teki kipeää
Raameissa valokuvan jossa hän suutelee
Nyt kanssa saman ihmisen elää vain ja riitelee
Mutta muille he vain hymyilee

refrain:
Kiiltävää on pinta tää
Taakse kulissien kun emme nää
Niin kiiltävää, kun elämä ei halua näyttää himmeää
Mutta silmistäs nään vain sen
Tahtois enää ei tuntevan tuskaa sydämen

Jos kaiken rikkoo
Niin mitä siitä jää?
Vai voiko tämän vielä selvittää?

refrain

Tänään tuli huono päivä. Luulin, että olen jo selvinnyt pahimman yli, mutta ei. Eilen löysin takuulapun autostani, joka kuului herra X:n kuumemittariin. Laitoin ystävällisesti viestiä, että säilytänkö vai heitänkö pois. Tuli pelkkää vittuilevaa viestiä takaisin ja sekös oloa pahensi.

Tänään piti lähteä matkalle, mutta en saanut sinnekkään lähteväksi itseäni. Minulle tuli niin paha olo tuosta eilisestä, että olen vaan itkenyt koko aamun.

Milloinkohan tuo tajuaisi, että käyttäytyisi normaalisti niin olisi helpompi päästää irti. Tiedän että hänellä on arvet syvät, mutta minuakin sattuu. Minä en pyydä, että hän antaisi minulle anteeksi, vaan että hän ei esittäisi niin kylmää. Koska se kylmyys sattuu minuun eniten koko aika. Kuin hän löisi puukolla rintaani koko ajan.

Hyvinä päivinä jaksankin jo tehä paljon, Ja niitä on tässä kolmen viikon sisällä ollut paljon.. en vaan ymmärrä, että miksi juuri tänään otin takapakkia.. ihan ku matto olisi revitty jalkojeni alta. ehkä tämä tästä.. päivä kerrallaan.